Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Ihmiset kysyvät minulta ketä äänestää. Suositukseni on: äänestäkää ensimmäisellä kierroksella Arhinmäkeä, Biaudetia tai Lipposta. Itse aion osallistua näiden ehdokkaiden kampanjoihin tekemällä heidän puolestaan katutyötä. Se on mukavaa puuhaa ja hyvää kansanvallan edistämistä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa ja toimii Suomen symbolisena edustajana eri yhteyksissä. Kyvykäs presidentti voi...
Eriarvoistuminen on Suomen suurin ongelma. Eriarvoisuus on väärin ja aiheuttaa kärsimystä. Se myös estää Suomea toimimasta edelläkävijänä globaalin vastuun kysymyksissä.Eriarvoistuminen sanotaan alkaneen Lipposen kaudella. Väitän silti, että varsinainen syy on vasemmiston taantuma. Neljäkymmentä vuotta sitten vasemmistopuolueilla oli enemmistö eduskunnassa. Näissä vaaleissa enää puolet tästä...
Tutkijoiden mukaan olemme lähestymässä luokkayhteiskuntaa. THL julkaisi viime viikolla artikkelikokoelman ”Sosiaalipolitiikka – hukassa vai uuden jäljillä?” (toim. Elina Palola ja Vappu Karjalainen). Kirjassa todetaan sosiaalisen eriarvoisuuden Suomessa kasvaneen ja politiikan koventuneen 90-luvun alusta lähtien. Kirjoittajien näkemyksiin on helppo yhtyä. Tarina eriarvoisuuden paluusta on...
1. Demokratian juuretDemokratia on tärkeää kolmesta syystä. Ensimmäinen syy on ihmisten erilaisuus. Jos olisimme samanlaisia kuka tahansa meistä tietäisi mitä kukin meistä haluaa ja voisi edustaa meitä kaikkia. Voisimme tällöin delegoida yhteisten asioiden hoitamisen harvoille tai yhdelle ihmiselle. Mutta koska olemme erilaisia olemme kaikki toiveissamme, tarpeidemme arvioinnissa ja uusien...
Maanantai 28.3.2011, klo 15.58. Demareiden kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja päättää ryhmäkokouksen toteamukseen, että ryhmä ei ole yhtenäinen romaniasiassa.Maanantai 28.3.2011, n. klo 17.20. Romanityöryhmä kertoo Helsingin kaupunginhallitukselle, että romanit voidaan nyt majoittaa sosiaaliviraston Hietanimenkadun asuntolaan. Helsingin kaupunginhallitus kuuntelee ja päättää kolme vuotta...
Olen viettänyt viime päivinä varsin paljon aikaa Helsingissä majailevien köyhien itä-eurooppalaisten romanien kanssa. Tavoitteeni on ollut hankkia itselleni ja Helsingin päättäjille vastausta yksinkertaiseen kysymykseen: pitääkö Helsingin kaupungin osoittaa itä-eurooppalaisille romanikerjäläisille ja muille vastaaville köyhille jokin paikka missä he voivat ollla? Vastaukseni on: kyllä pitää....
Suomessa on noussut huoli islamin suvaitsemattomuudesta ja vieraiden kulttuurien kunniamurhista. Huoli on varmasti aiheellinen ja ongelmiin on tartuttava. Mutta on meillä ongelmia lähempänäkin. Tai ainakin minulla on.Läheiseen ystäväpiiriin kuuluu juuri 53 vuotta täyttänyt korkeasti koulutettu suomalainen mies. Hän on saanut hyvän kasvatuksen. Hän tuntee YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja...
Tammikuussa 1991 maailmalle levisi tieto, että Neuvostoliiton erikoisjoukot olivat ampuneet vapautusliikeen aktivisteja kadulla Vilnassa. Seuraavana päivänä lähdin ystäväni Olli Tammilehdon kanssa matkaan. Riigassa Inese ja Valdis tulivat vastaan. Kumpikaan ei ollut nukkunut kahteen päivään. He uhkuivat päättäväisyyttä ja halusivat heti näyttää meille kaupunkia. Riigassa elettiin...
Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Vaalien alla ehdokkaat näkyvät julkisuudessa reagoimassa asioihin, ottamamassa kantaa, tekemässä aloitteita ja väittelemässä keskenään. Kaikki tämä on tarpeellista, mutta myös aika kyllästyttävää ja joskus haitallista. Päivänpoliittinen julkisuus jättää helposti taustalle politiikan perustan, ajatuksemme siitä miksi ylipäätään antaisimme elämässämme aikaa...
Kiinnostavimman kommentin Hetemäen verotyöryhmän raporttiin on kirjoittanut Juhana Vartiainen (Hbl 3.1.2011). Vartiaisen tärkein havainto on, että raportti edustaa eräänlaista taloustieteilijöiden konsensusta. Suomi voidaankin Vartiaisen mukaan poliittisesti jakaa kahtia. Toiseen puoleen kuuluvat kansalaiset ja poliitikot, toiseen ekonomistit. Veropolitiikka on näiden voimapesien välistä...
Olen tänään neljän muun yhtiön osakkaan kanssa toimittanut ehdotuksen Nokia Oyj:n hallitukselle asian ottamisesta kevään yhtiökokouksen asialistalle.Ehdotamme yhtiöjärjestykseen muutosta siten, että yhtiökokouksessa aletaan suorittaa vuosittainen matka-arvonta kaikkien osakkeiden kesken. Arpajaisissa voittaneen osakkeen omistaja lähetään puolen vuoden työkomennukselle. Hänen matkansa,...
Irlannin ja Kreikan kriisit avaavat suuria mahdollisuuksia Suomelle. Voimme nyt, vihdoin, ensimmäistä kertaa 1994 EU-kansanäänestyksen jälkeen, pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja suomalaiselle Eurooppa-politiikalle. Vapaa Pohjola, joka toimii Euroopan unionin luotettavana, ulkopuolisena yhteistyökumppanina, alkaa jälleen näyttää houkuttelevalta mahdollisuudelta meille ja varmasti myös muille....
Suurimmat näkijämme, esimerkiksi Jeesus nasaretilainen ja Mohandas K. Gandhi, kertovat meille: siinä mitä me teemme viimeisillemme näemme oman ihmisyytemme mitan.Tästä eettisestä vakaumuksesta käsin Osmo Soininvaara, Heikki Hiilamo, Outi Alanko-Kahiluoto, JP Roos ja monet muut punavihreät intellektuellit käyvät pyhää sotaa suomalaista ay-liikettä vastaan.Tämä moralistinen älymystö on tietenkin...
Heikki Hiilamo ylistää tänään poikkeuksellisen voimakkaasti Osmo Soininvaaran kirjaa Suomen sosiaaliturvasta. Kun ylistäjä on kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori ja juttu peittää maan suurimman päivälehden C1 sivusta yli puolet, asia on vakava.Hiilamo kannatta Soininvaaran kahta perusviestiä. Ensimmäisen mukaan sosiaaliturvajärjestelmästä tulee tehdä entistä selkeämmin työhön kannustava....
Ystäväni Tuomas Nevanlinna on tehnyt sen taas: Pukenut sanoiksi monen puna-vihreitä arvoja kannattavan kansalaisen inhonsekaisen pettymyksen demareihin. (HS kolumni 3.11.)Minustakin sivistyneistön ja työväenluokan liitto on hajonnut. Minustakaan vanha hyvinvointivaltio ei ole riittävä vastaus markkinauskoisen globalisaation aiheuttamalla uusjaolle ja ekologisille katastrofeille.Mutta Nevanlinnan...
Thomas Wallgren
Helsinki
Sosialidemokraatit
Thomas Wallgren on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, filosofi ja kansalaisaktivisti.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?