Veroparatiisit, robotit, lääkkeet ja hoivan tulevaisuus

Media, mm. Helsingin Sanomat laajassa artikkelissa 15.3. kansalaiset kysyvät miten puolueet ja ehdokkaat aikovat turvata hyvän hoivan kaikille kun talouden tilanne on tiukka.

Asia on kaikille puolueille vaikea ja jakolinjat kulkevat usein puolueiden sisällä yhtä paljon kuin niiden välillä. Uusia avauksia tarvitaan. Me haluamme esittää kolme keskeistä havaintoa ja kolme ratkaisun avainta.

Yhtiöillä on oma roolinsa mutta yhtiöt, jotka eivät suostu maksamaan verojaan, vaan siirtävät veronmaksajien rahoja veroparatiiseihin tulee siivota hyvinvointipalveluista ja Kela-korvausten piiristä pois. On myytti, että EU:n lainsäädäntö, erityisesti sen alkuperämaaperiaate, estäisi kuntia välttämästä hankintoja veroparatiisiyhtiöiltä. Reilun kaupan sertifikaatti on Euroopan Unionin tuomioistuimen päätöksellä todettu tuotteen näkymättömäksi ominaisuudeksi, joka on EU:ssa hyväksyttävä kilpailutuskriteeri. Suomi, tai mikä tahansa kunta, voi siten luoda ja ottaa käyttöön "reilun verotuksen merkin", joka on EU:n lainsäädänön kanssa täysin yhteensopiva ja joka oikeuttaa julkisia toimijoita sulkemaan pois veroparatiisiyhtiöt kilpailutuksistaan.

Mielialalääkkeiden kustannus/hyöty suhde on uusimman tutkimuksen mukaan kovin heikko. Parempia hoitomuotoja on olemassa. Lääkkeettömien hoitomuotojen kehittäminen ja niiden tarjoaminen entistä useammalle antaa mahdollisuuden entistä tuloksellisempaan toimintaan ja samalla säästöihin sote-menoissa. Tässä kehitystyössä julkisen sektorin kumppanuus kolmannen sektorin toimijoiden kanssa on avainasemassa.

Robotit yleistyvät hoivatyössä. Esimerkiksi Japanissa kehitettyä Paro-robottia käytetään Suomessa jo yleisesti vanhusten hoivatyössä ja erityisryhmien terapiassa. Tämä kuten moni muukin tekninen menetelmä on otettu käyttöön valitettavasti ilman mitään eettistä pohdintaa. Robotit muuttavat yhteiskuntaa ja ihmisyytemme perustaa jos annamme niiden korvata inhimillisen kosketuksen ja välittämisen. Tekniikan tehtävä on vapauttaa aikaa ja resursseja inhimilliseen hoivaan. On kuitenkin vaarana, että robotisoinnilla haetaan ennen kaikkea säästöjä. Huonojen vaihtoehtojen torjumiseksi tarvitsemme asianmukaisia hoitajamitoituksia, mutta myös monia muita, tarkkaan arviointiin ja laajaan kansalaiskeskusteluun perustuvia toimia.

 

Johannes Hirvaskoski

Juristi, eduskuntavaaliehdokas (Uusimaa, Kepu)

johanneshirvaskoski.fi

 

Aku Kopakkala

Psykologi, eduskuntavaaliehdokas (Uusimaa, Vihreät)

akukopakkala.fi

 

Thomas Wallgren

Filosofi, eduskuntavaaliehdokas (Helsinki, SDP)

thomaswallgren.fi

thomaswallgren
Sosialidemokraatit Helsinki

Thomas Wallgren on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, filosofi ja kansalaisaktivisti.
thomaswallgren.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu